Haaga-Helia ammattikorkeakoulun matkailun liikkeenjohdon toisen vuoden opiskelijat olivat mukana kehittämässä Suomen ruokamatkailua Tutkimus- ja Kehittämismenetelmät -kurssilla.
Kurssin opintojaksotehtävinä olivat erilaiset tutkimus- tai kehittämistyöhön liittyvät harjoitukset. Kurssille osallistuneet oppilaat oli jaettu 4-5 henkilön ryhmiin, joista jokaisella oli oma aihealueensa. Kaikki tehtävät olivat RUOKA&MATKAILU -hankkeen työelämälähtöisiä toimeksiantoja, ja ne liittyivät Suomen ruokamatkailun edistämiseen Suomen ensimmäisen ruokamatkailustrategian suuntaviivojen mukaisesti.
Oppilaat pääsivät tutkimaan ja ideoimaan ruokamatkailua liittyen seuraaviin aihealueisiin:
- Ruokareittien suunnittelu: Helsinki Region, Coast & Archipelago ja Lapland
- Kansainvälisten ruokabloggareiden sivustojen analysointi
- Ruokamatkailuun liittyvät ajankohtaiset tieteelliset artikkelit vuosilta 2014–2015
- Ruokamatkailun liikelahjat
- Ruokamatkailun Instagram -sivun suunnittelu ja toteutus kuvineen ja teksteineen
Kurssi huipentui esityksiin Haagassa 18.11.2015.