Siirry suoraan sisältöön

Hungry for Finland kehittää: Ideoita Lapin luontoruokailuun

Makumatka hyvinvoinnin lähteelle Lapin luonnossa

Teksti: Michaela Hautaniemi, Mikael Heikkinen, Tuomas Korhonen, Anna Laitinen, Julia Mätäsaho

Valokuvat: Elisa Manninen ja opiskelijat

Haaga-Helia amk:n Ruokamatkailun opintojaksolla, hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon 3. vuoden opiskelijat, saivat tehtäväkseen luontoruokailun uusien ideoiden kehittämisen matkailun suuralueittain. Tämä tiimi kehitti itselleen myös saamenkieliset nimet.

Jo vuosien ajan Suomessa on puhuttu ikääntyvien ihmisten yksinäisyydestä yhteiskunnallisena ongelmana. Aihe on myös meitä, nuorempaa sukupolvea mietityttävä, sillä varmasti jokainen meistäkin tuntee edes yhden seniori-ikäisen, joka tuntee yksinäisyyttä. Nykypäivänä yhä useammat elämyksiä tuottavat palveluntarjoajat kohdistavat tuotteensa nuoremmalle kohderyhmälle. Esimerkiksi extreme-lajit ovat kovassa nosteessa ja kuluttajat etsivät sykettä nostattavia elämyksiä. Mietimmekin, mihin jäävät vanhemmalle väestölle suunnatut elämyspalvelut?

Päädyimme pohtimaan aihetta ääneen ryhmässä ja keskustelumme pohjalta saimme idean lähteä työstämään palvelua, jossa voisimme luoda turvallisessa ympäristössä aktiivisen elämyksen senioreille. Elämyksen tuottaminen hyvinvoinnin näkökulmasta toimi punaisena lankana palvelun suunnittelussa. Lisäksi, koimme tärkeänä mahdollistaa uusien ystävyssuhteiden luomisen mukavan tekemisen äärellä.

Halusimme tuottaa kokonaisvaltaisen elämyksen nousevana trendinä olevan luontoruokailun avulla. Päädyimme sijoittamaan palvelumme Lapin kauniiseen luontoon, sillä se houkuttelee niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin matkailijoita. Koimme tärkeinä arvoina vastuullisuuden ja paikallisuuden, ja perinteitä vaalien loimme palvelukokonaisuuden, jonka avulla asiakkaat näkevät Lapin täysin uusin silmin. Syntyi menu.

Ensimmäisessä kuvassa olemme saaneet ruoat testattua, ja hyvää oli!
Saako tämä menu teilläkin veden herahtamaan kielelle?

Alkuruoka
• Lapin perinteinen ohrarieska hiilloksilla tehtynä
• Metsäsieni- ja savuporotäyte
• Shamaanin lemmenjuoma Lapin marjoista ruusunjuurella maustettuna

Pääruoka
• Loimutettua Tenon rautua väinönputkella maustettuna
• Lapin puikulaperunoita tillikermaviilikastikkeella

Jälkiruoka
• Nuotiolla paistettua leipäjuustoa raikkaalla Savukosken hillahillolla
• Nokipannukahvit

Nyt kun kroppa on ruokittu, niin entäpäs sielu? Sitä varten meillä on tarjota loistava patikointiretki Lapin mystisessä luonnossa lyhyenä tai pitkänä, toiveidesi mukaan. Pääset ihailemaan Lapin uljaita tuntureita mitä hienoimmassa seurassa. Pääset herättelemään aivonystyröitäsi lappilaisen tietovisan merkeissä. Saat kuulla shamaanin joikuja ja Lapin runoja. Kaiken tämän päätteeksi pääset osallistumaan itse ruoan valmistukseen nuotion äärellä.

Mitä enää epäröit? Lähde mukaan!

Nähdään Lapissa!

Mihhkel, Tobejas, Alehtta, Judet & Njaves