Blondin ystäväpiirissä käytiin hiihtolomaviikolla katkeransävyistä sananvaihtoa (rinne)ravintolaruoasta. Kaikki sai alkunsa ravintolapäivästä.
Miksi suomalainen ravintolalounasruoka on keskinkertaista tai kehnoa? Kaveri parahti Facebookissa: ”Eikö ne osaa opettaa kokkeja kouluissa vai mikä on? Vai lukitseeko bonuskortti kokin pakastimen ja mikron väliin?” Somekamun mukaan ei ole mikään ihme, että ravintolapäivä menestyy: kotona saa useimmiten parempaa ruokaa kuin ”jossakin masentuneessa pakastepitseriassa”. Kuten hyvä keskustelu, tämäkin luisui sivuraiteille. Puuttui vain pullo punaviiniä ja ystäväjoukko keittiön pöydän äärellä. (Vanha totuus parhaimmista keskusteluista bileiden keittiössä on saanut vakavan haastajan verkosta.) Valmispussikastikkeiden kautta tarina polveili rinneravintoloiden ruoan tasoon. – Tai tasottomuuteen, miten sen nyt haluaa ottaa.
Ruotsalaiset tekevät sen paremmin. Blondi suihki viime talvilomansa Åressa, missä mäet olivat lähes alppitasoa ja ruoka maailmantasoa. Syöminen oli vähintään yhtä hauskaa kuin hiihtäminen ja joka lounashetki odottamisen arvoinen. Rakas länsinaapuri tarjosi eteen osuneissa rinneravintoloissa mahtavia raguja, sakeita keittoja, kiviarinapitsoja, täyttäviä lämpimiä salaatteja, rehtiä husmankökia. Seurueen ipanat ahmivat lihapullia ja Wallenbergin pihvejä aikuisten nauttiessa jäniksestä, possunposkesta, grillatusta maksasta, naudankielestä, höyryävästä gulassista…
Talrikilla maistui ja näkyi rakkaus hyvää ruokaa kohtaan. Maut olivat kohdallaan mutta niin oli myös hinta: ihan normitasoa. Samoissa hintaluokissa mentiin kuin meikäläisillä ABC-asemilla. Suomessa sen sijaan rinneravintolat ovat Facebook-ringin mukaan ”oma, säälittävä lukunsa”. Niissä on tarjolla usein – liian usein – etenkin lapsille lähinnä rasvaisia kanakoreja tai nauravia nakkeja. Aikuisen hymy hyytyy, kun näkee uppopaistetut herkut ja kassakuitin. Missä lymyilevät sakeat keitot? Ruokaisat maalaissalaatit? Luovuus ja raaka-aineiden vaihtelu? Eräskin jo palanut pohjoisen rinneravintola tarjosi joka ikinen sesonki samaa lounaslistaa, vuodesta toiseen. Etelän hiihtokeskuksissa kuluttajan pitää olla kiitollinen, jos tarjolla ylipäätään on lämmintä ruokaa, suomenna: ranut ja lihis.
Kenen vika? Loppupeleissä syy on toki kuluttajan, joka suostuu nikottelematta ostamaan huonoa lounas/rinneruokaa. Mutta kyllä peiliin voisi katsoa yrittäjän lisäksi pöperöistä vastaava kokkikin. Kun televisiossa laitetaan kuppiloita kuntoon, on paljastunut, että moni kokki ei maista laittamaansa ruokaa. ”En tykkää”, sanoi eräskin. Miksi sitä sitten asiakkaalle laitat?
Ravintolapäivät ja television lukuisat taviskokkiohjelmat heijastavat kansan pientä kapinaa mautonta, teollista ja kunnianhimotonta ravintola-arkiruokaa vastaan. Ja nyt painotan sanaa arki. Rinteissä ja huoltoasemilla kuluttaja ei voi äänestää jaloillaan, syötävä kun on. Esimerkiksi Messilässä-kävijä voi valita á la carten ja nakkikorin välillä ja kotimatkalla tarjolla vain keltainen huoltoasema. Valitse siinä sitten. Tässä kohtaa kuluttajan on vaikea äänestää monoillaan.
Teksti ja kuva: Eeva Puhakainen
Teksti on julkaistu Aromi-lehden blogissa helmikuussa 2014.