Luontoruokaa kadotettujen sielujen saarella

Teksti: Aino Lindqvist, Lilli Mustonen, Tiina Pekuri, Elli Pietilä ja Tiina Saranen, 3. vuoden hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon opiskelijoita

Suomen ruokamatkailustrategian yksi kärkiajatuksista on luontoruokailun uudistaminen ja meidän tehtävänämme oli suunnitella uusi ruokamatkailutuote luontoon. Luontoruokailutuotteessa tuli huomioida paikallisuus, tarina ja asiakkaan osallistaminen. Ryhmällemme valikoitui matkailualueista saaristo. Luonnossa ruokailu on sielun ruokaa parhaimmillaan. Jo pelkästään ympäröivä luonto saa kaikki aistit herkäksi. Välkehtivä meri, kallion lämpö, tuulessa humisevat puut ja lintujen laulu. Jos tähän kaikkeen lisätään vielä ritisevän nuotion lämmössä valmistettu ruoka ja tunteita herättävä tarina, syntyy ainutlaatuinen kokemus. Saimme mielenkiintoisen projektin Haaga-Helia amkn Ruokamatkailun opintojaksolla.

”Halki synkän veen, vene hiljalleen, lipuu saareen syrjäiseen. Halki synkän veen, lipuu hiljalleen, Seiliin soudetaan.” -Jenni Vartiainen, Seili

Saaristomerellä, Nauvossa, sijaitsee kaunis Seilin saari, jonka surullisen historian ympärille lähdimme kehittelemään luontoruokailutuotettamme. Seilin saari toimi pitkään eristyksissä muusta maailmasta. 1600-luvulla Kustaa II Adolfin määräyksestä saarelle rakennettiin sairaala, jonne tuotiin leprapotilaat eristyksiin. Lepran vähentyessä saarelle sijoitettiin mielisairaita. 1800-luvun loppupuolella mielisairaalaan sijoitettiin ainoastaan naisia, jotka oli luokiteltu kelvottomiksi yhteiskuntaan. Diagnoosin sairauksista teki yleensä pappi, jolla ei ollut mitään tekemistä lääketieteen kanssa. Monet saattoivat siis joutua eristykseen ilman kunnollista syytä. Ajatus oli, että Seiliin joutuneet eivät sieltä koskaan pois päässeet. Tarinoiden mukaan he toivat viimeiseen leposijaan tarvittavat laudat mukanaan.

”Jos määränpää edessä häämöttää, siel saari on tuomittujen. Jos Seiliin ken joutuu, hän Seiliin myös jää. Kuolemaan heikot soudetaan.” -Jenni Vartiainen, Seili

Karua, hämmentävää ja ristiriitaista. Monelle potilaalle saari oli kuitenkin turva ja koti ja heistä pidettiin huolta niin hyvin, kuin siihen aikaan osattiin. Koska saari oli eristyksissä, se oli omavarainen ja ruoka tuotettiin paikan päällä itse. Ruokana oli usein silakkaa, luulientä, perunaa ja lanttua. Potilaita hoidettiin jumalan sanalla, viinalla ja rohdoilla.

Seilin tarinan inspiroimana syntyi luontoruokailukokemus, jonka ruokatuotteissa on perinteisiä saaristolaisia ja saarella jo 1700-luvulla käytettyjä raaka-aineita sekä paikallistuotteita. Ruoka saa nyt uuden elämän. Seilin menu koostuu viidestä ruokalajista, joiden valmistamiseen asiakas pääsee mukaan. Menu on nimetty saaren tapahtumien mukaan ja ruoan valmistuksen aikana Seilin tarina elävöitetään asiakkaalle kerronnan ja ruokien kautta. Ruokahalu herätetään Adolfin amusella, joka on valmiina asiakkaan saapuessa. Alkuruoat Syntinen silakka ja Kaali Seilissä kertovat tarinaa sairaiden syntisenä pidetystä elämästä ja kovasta viinan käytöstä. Kaali on ryöpätty paikallisen tuottajan valkoherukkaviinissä ja sanonta ”olla seilissä” juontaa juurensa saarelta. Pääruoaksi valmistuu Hourulan nuotiolanttua, jonka höysteenä on riistanakkia, perunavaahtoa ja punaherukkaa. Viimeisenä nautintona nuotiolla paistetaan köyhiä ritareita. Jälkiruoka kuvastaa köyhää Maalina Matintytärtä, joka oli saaren viimeinen spitaalipotilas.

”Kun taakseen hän katsoo, niin siellä yhä on, tuttu tie joka kotiin vie.” -Jenni Vartiainen, Seili

Kuva Seilin kirkosta: ristok, Flicr CC
Ruokakuvat: Elina Manninen /Visit Finland, Lotta Seppä, Elli Pietilä